Kaksi julkaisua samana päivänä, heittäydyin ihan villiksi nyt, mutta oli pakko saada nämä ulos päästäni pyörimästä niin miksei sitten kertaheitolla. Toissa viikonloppuna 18.-19.7. oli Nekocon. Vaikka Kuopion oma värikkäiden nuorten tapahtuma järjestettiin jo kahdettakymmenettä kertaa niin tämänvuotinen oli minulle ensimmäinen laatuaan. Olen uskollisesti käynyt Desuissa ja Tampereen omissa tapahtumissa yli 10 vuotta, mutta kovasti kaivannut noihin kauempana oleviin myös. Nekocon on kiinnostanut jo useamman vuoden, mutta hajamielisenä olen unohtanut koko tapahtuman kerta toisensa jälkeen kunnes jo näenkin muiden kuvia sieltä ja vasta silloin tajuan että niin, olisihan ne liput voinut ostaa. No nyt tänä vuonna tein koko hommasta ihan erillisen tavoitteen itselleni ja merkkasin päivämäärät ylös ajoissa ja kappas keppanaa näin sitä saa hommat toteutettua.
Matka alkoi jo perjantaina neljän tunnin matkustamisen takia ja leiriydyttiin majoitukseemme Kitin kanssa iltakasilta. Viikonlopun tukikohtamme oli tilava airbnb aivan matkakeskuksen naapurissa. Ovia asunnossa tuntui olevan enemmän kuin molempien kodeissa yhteensä ja vietimme perjantain pelaten videopelimusavisoja.
![]() |
Aivan hurmaava ulkoasu, herkulliset värit lehtisessä sekä rannekkeessa![]() |
Lauantain cossina oli Desusta tuttu 9S, olin niin kovin tykästynyt tähän asuun ja siihen miltä se tuntui päällä. Olin tosin jälleen unohtanut etten omista vieläkään niitä mustia kenkiä, joten nyt oli aika pistää ne räikeän valkoiset lenkkarit jalkaan. Opin myös sellaista itsestäänselvää kantapään kautta että ne cossit kannattaa tuulettaa. Olin laittanut Desun jäljiltä cossini siististi pois sen omaan muoviseen pukupussiin ja erikseen sukat laitoin omaan muovitaskuunsa, enkä ajatellut niiden pesua sekuntiakaan koko tänä aikana. Noh, voitte vaan kuvitella miltä kuumana kesäpäivänä conissa ei-hengittävissä kengissä pidetyt hikiset sukat haisevat marinoiduttuaan kuukauden ilmatiiviissä muovitaskussa. Onneksi haju ei tarttunut muihin cossin osiin ja nyt Nekon jälkeen pistin mokomat lemurääsyt salamana pesuun, nyt on taas puhtaat ja vain huuhteluaineelle tuoksuvat sukkaset valmiina seuraaviin seikkailuihin.
![]() |
| Satuin omistamaan kiisu-9S:n niin oli pakko ottaa hänet messiin laukkuun roikkumaan |
![]() |
| Kesän ekat mansikat! |
Ainoa miinus itselläni oli meidokahvilan tila, sillä se tuntui jotenkin liian avoimelta. Käytävämäinen avoin tila muutamalla pöydällä vain toisella seinällä tuntui kyseiseen kolmion muotoiseen huoneeseen vähän epämukavalta. Toivoin pöydän tai kaksi lisää tai sitten tilan rajausta pienemmäksi, jottei olisi jotenkin alaston fiilis. Yleensä toive on juuri päinvastaisesta, mutta jostain syystä tämä jäi häiritsemään itseäni.
![]() |
| Tietysti piti otattaa polaroidi meidomme kanssa! |
Valloitimme Kitin kanssa karaokehuoneen, joka yllättäen oli kerrankin tyhjä karaokevastaavaa ja yhtä kävijää lukuun ottamatta. Oli super mukavaa ja saimme molemmat laulettua useamman kappaleen kerrankin. Karaokevastaava oli myös ihana ja kovin ystävällinen, höpisi kanssamme ja kannusti laulujen aikana. Vasta kun jonoa alkoi kertyä lähdimme muualle istuskelemaan. Animekaraoke on kovin hauskaa, mutta jonottamista jaksaa lähinnä sen päivän ekan biisin takia. Tyhjä huone oli ihan parasta, toivottavasti joskus uudestaan tulee vastaan tällainen luksus!
![]() |
| Näytettiin vähän saman lähdemateriaalin tyypeiltä kun molemmilla oli vaaleat hiukset ja mustavalkoiset vaatteet hahah |
![]() |
| Vastakohdat |
![]() |
| Tässä vielä kuvaa pelialueesta! Vaatimaton, mutta äärimmäisen toimiva. Viereisten pelien äänet eivät häirinneet omaa peliä ja paikkoja sekä ohjaimia oli riittävästi jokaisella pisteellä |
Nämä ovat virallisiin "school au" -kuviin perustuvat asut, joihin molemmilla onneksi oli suurin osa jo valmiina. Hankin lasit, popsautin linssit ulos ja stailasin peruukin.
Lukan sormet ovat violetit ja vähän on ollut hakusessa miten tuon efektin fiksuiten saisi aikaan. Käsiä kun tulee niin paljon käytettyä ja pestyä, niin perus vartalomaali tuskin pysyy pitkään. Viimeksi kaappicossiversioon kokeilin kylvettää sormia hopeashampoossa, joka yleensä värjää kaiken liilaksi. Kuitenkin tästä tuli lähinnä vain kylmä harmaa sävyksi, eikä lopputulos oikein ollut vaivan arvoinen. Nyt Kitillä oli ylläri-idea; kokeiltiin värjätä lip stainilla (mikähän ihme tämän suomenkielinen vastine olisi :D) ja se toimi huomattavasti paremmin. Hän kuorrutti sormenpäät massalla, odotettiin kuivumista hetki jälleen pelimusavisojen kera ja sitten massan sai revittyä helposti pois. Nopeampaa ja siistimpää kuin hopeashampoo ja pysyi yllättävän hyvin yön läpi useasta käsienpesusta huolimatta.
Pitää ehdottomasti cossata näitä hahmoja uudestaan! Puhuimme tästä yhdessäkin, mutta mielestäni HyuLu-duo sopii meille ja persooniimmekin hyvin. Haluaisin toteuttaa jonkun Lukan alkuperäisistä asuista, katsotaan jos joskus pistän toimeksi.
Iltabileet itsessään olivat hauskat. Bilepaikalla tosin ei ollut melkein ollenkaan istumapaikkoja, vaikka tila muuten oli mieleinen ja tykkäsin parvimaisesta yläkerrasta, mistä oli hyvä näkymä lavalle. Tykkäsin kovasti parapara-tanssiesityksestä Nanancchi-DJ:n numeron aikana. Tuli tavattua mukavia ihmisiä ja juteltua paljon vanhasta Pokémonista myöhään yöhön asti.
Sunnuntaina vuorossa oli Project Sekain Toya ja Akito paricossi. Cossasimme näitä ensimmäisen kerran tämän vuoden Kupliissa ja aaaaaa on ollut niin ihana fiilis molemmilla kerroilla. Toya Aoyagi on ollut jo reilut kolmisen vuotta tosi iso comfort hahmo itselleni ja tuotti suunnatonta riemua päästä cossaamaan näin rakasta ja tärkeää hahmoa, ja vielä Akito-fanin kanssa, kun tämä kaksikko on kuitenkin erottamaton kombo. Airbnb:n siistimisen jälkeen aloitimme matkan conipaikalle, mutta jälleen rankkasade yllätti niin piti mennä loppumatka taksilla kuitenkin.
Hengailtiin Lumitin tiloissa jälleen jonkin aikaa juttelemassa tutuille ja pelisali kutsui jälleen tuntikausiksi luokseen. Pelialue oli tehty Lumitin liikkasaliin ja peräseinustalla oli kokoontaitettava katsomo, jonka takana oli jostain syystä värikkäillä valoilla valaistu käytävä. Tässä oli hahmoille sopivaa bäkkäritunnelmaa, joten napsaistiin nopeat kuvat vielä pelihallin perällä ennen lopullista leiriytymistä.

![]() |
| Näistä tuli super kivoja! Jihuu ૮˶ • ﻌ •˶ა |
![]() |
| Väsynyt ja tärähtänyt kuva, mutta Toya oli mukana myös korttina! |
No nyt mätöt tuli tutuiksi ja yllättäen yhdeksi koko tapahtuman kohokohdista. Sunnuntaina pelattiin Tekken 8-turnaus ja vaikkemme tienneet Kitin kanssa pelistä mitään, niin oli valtavan mielenkiintoista seurailla pelejä kun oli niin energiset selostajat ja taitavia pelaajia. Hyvä meininki, laadukas toteutus useammalle valkokankaalle heijastettuna ja selkeää kuvailua juontajilta. Jotenkin useampi tunti onnistui hurahtamaan tätä katsellessa ja lopuksi kävimme vielä pyytämässä conikirjaani nimmarin voittajalta muistoksi. Tällaista lisää!
![]() |
| Onko ehkä vähän söpö logokin! |
![]() |
| Nekoconin töherryksiä ja terkkuja |
![]() |
| Itse tekemäni ystäväkirja-aukeama |



























Ihana postaus! Ihana nekocon <3 -Kiti
VastaaPoista