Täysiä ohjelmia ja järvituulta

 17.-19.6. välinen viikonloppu tuntui samaan aikaan kauhean kaukaiselta ja yhtäkkiseltä. Kolme vuotta sitten olisi ajatus näin pitkästä välistä tuntunut absurdilta, mutta nyt kun Desucon vihdoin voitiin 2,5 vuoden tauon jälkeen järjestää se tulikin kauhean nopeasti. Saman viikon keskiviikkona vielä itselleni iski kauhea epäröinti ja harkitsin pienen hetken koko reissun perumista hermoilun takia, mutta onneksi pakotin itseni menemään. Ajatus vain kotona cossin teosta ja luentojen katsomisesta etänä houkutteli kovin, mutta kyllä coniin meno oli jo perjantai-illan aikana todettu oikeaksi valinnaksi.

Itselläni coniviikonloppu alkoi jo torstaina kun seurueemme Raumavahvistus tuli Tampereelle yöksi, bussimatkojen perjantaina Raumalta suoraan Lahteen ollessa hyvinkin kyseenalaisia. Torstai oli kivaa conifiilistelyä sushibuffetissa ja illalla peruukkien siistimisen sekä loppujen cossihiontojen lomassa.

Koska Kiti ei päässyt Desuun ulkomailla olon takia, hän pyysi ottamaan sijaisekseen Persesammakon, jolle ompelin simppelin cossin. Kimetsu no Yaiba -sarjasta tutun univormun ylleen saanut pehmosammakko kulki mukana koko viikonlopun ja otimme siitä piristyskuvia tekemässä perusconijuttuja tai lähettämässä kavereiden kanssa terveisiä, jottei tämän Desun väliin jääminen olisi ollut ihan niin kurja. Täällä kuvia ei ole kovin montaa, mutta räpsittiin vaikka minkälaisia otoksia sammakosta hakemassa käsidesiä, meikkaamassa conia varten ja jopa Lahden yössä sammakko seikkaili iltabileiden aikaan.

Perjantaina pyhiinvaelluksemme vei Matkakeskukselta Subwayn kautta Forenomiin ja itse laitoin vain pikaisesti itseni loppuun ennen kuin lähdin yksin Sibbelle.

Siinä se on!

Tähtäsin saapumiseni niin että ehtisin varmasti avajaisiin, mutta lipunvaihtojonon pituus yllätti. Kuvassa ollaan jo pitkällä, mutta jonon häntää riitti koko Sibeliustalon pitkän sivuseinän pituudelle ja vielä ylikin. Onneksi aika ei lopulta mennyt ihan liian tiukille, vaikka taisi jonotuksessa vartti tai parisenkymmentä minuuttia mennä, mikä on kohtuullista vielä tällaisella jonolla.

Avajaiset olivat jälleen viihdyttävät, omasta mielestäni Hataraku Saibou / Cells at Work -musikaalinumero oli söpö ja hauskasti toteutettu. En ole kyseistä sarjaa katsonut enkä liiemmin tiedäkään siitä mitään, mutta sain varmaan ihan saman verran irti kuin sen katsoneetkin. Tuttua laatutasoa ja yleiskatsaus tulevaan coniin, kaikki mitä odotinkin. Propsit Desuconille, kun jaksavat aina miettiä juonellisia ohjelmanumeroita tähän, ehkä joskus käyn katsomassa Desunkin päättäjäiset, jotta näkisin miten tarinat loppuvat.

Aika pian avajaisten jälkeen olikin toisen koko viikonloppuna seuratun luennon aika. Raiteiltaan Liikkuva linna - Miyazakin kädenjälki tarinassa kiinnosti jo heti ohjelmakartan julkistuksen aikaan, sillä kyseinen elokuva on oma lempparini Ghibliltä. Kirjankin olen lukenut vaikka siitä on jo vähän aikaa, joten pidin kovasti elokuvasovituksen ja alkuperäisteoksen erojen analysoinnista. Kiinnostavia näkökulmia eroihin sekä niihin syihin, jotka vaikuttivat Miyazakin valintoihin. Luennoitsijoilla oli myös aivan hurmaavat cossit. Vaikken ikinä odota luennoitsijan pukeutumisen liittyvän itse luennon sisältöön, niin on se silti aina yhtä ilahduttava yllätys kun niin käy.

Olisimme majoitusporukkamme kanssa halunneet yhdelle luennolle yhdessä perjantai-iltana, mutta tämä oli täynnä jo ennen alkamistaan. Oli hämmentävää miten näin pääsi käymään, kuitenkin olimme jo sen kymmenisen minuuttia hyvissä ajoin odottelemassa luentosalin ulkopuolella ovien aukeamista, kun yhtäkkiä yksi desukuuteista tuli läpsäisemään "Täynnä"-lapun oveen. Yksi ohjelma meni siis sivu suun meiltä ja muulta jonolta jo ennen alkamistaan, mutta eipä täydelle huoneelle voi mitään.

Loppuperjantain vietimme istuskellen, välillä ulkona ja välillä sisällä, ja osaa shoottailtiin kunnes lähdimme yhdeksän aikoihin majoitukseen. Ajelin ensimmäistä kertaa sähköpotkulaudallakin, kun niitä oli viljelty ympäriinsä Sibbeä ja ajattelimme säästää vähäsen aikaa siirtymisessä.

Lauantaina puin Tanjiron ylle miekkaa lukuunottamatta. Alunperin mietin tuovani senkin, mutta lopulta torstaina pakatessani päätin vain jättää sen kotiin vaikean kuljetuksen takia. Oli outoa olla vasta kahdentoista aikoihin conipaikalla, mutta mitään sen kiinnostavampaa ohjelmaa ei ollut aamusta, joten ihan hyvällä omallatunnolla nukuttiin pidempään. Tässä vaiheessa tajusimme taksilla kulkemisen olevan se helpoin tapa liikkua ja 5 hengen matkat saatiin onneksi jaettua siihen pariin euroon tai alle mitä bussikin maksaisi, joten tämän jälkeen kuljimmekin kaikki matkat taksien avuin.

Kaikki seurueestamme olisivat halunneet katsomaan cossikisoja, mutta sekin suunnitelma valahti hiekan tavoin sormiemme läpi. Olimme minuutin yli lipunvarauksen avauduttua varaamassa paikkalippuja, mutta ne olivat jo kaikki muka menneet? En tiedä miten, sillä aiemmissa coneissa on kyllä ainakin muistaakseni helposti ollut tunti tai pari aikaa saada paikka ohjelmiin, joten tuntuu epätodennäköiseltä että koko iso sali olisi täyttynyt alle minuutissa. Toki ehkä näin sitten vain kävi ja kävijäryntäys tyhjensi lippukorin ennätysajassa, mutta outoa se kuitenkin oli. Yritimme vielä kysyä infosta erikseen ja kärkkyä Desuconin sivuilla vapautuvia lippujakin, mutta ilman sen parempaa tuuria.

Sammakko maailman huipulla
(tai ainakin Metsähallin)

Tanjiro lisäämässä glitterrasvaa
Beidoulle photoshoottia varten

Koska mitään korkean prioriteetin ohjelmaa mitä olisi pakko päästä näkemään ehdottomasti livenä ei ollut, meni lauantai palloillessa ja fiilistellessä. Kiersimme kuolettavan kuuman taidekujan (jonka kahdelle parvelle jakaminen oli muuten oikein hyvä päivitys, mahtui kulkemaan ja oli tilaa hengittää) ja sitten vain hengailimme ja kulutimme Sibben penkkejä.

Lihapulla no Yaiba

Yksi kaveri oli ensimmäistä kertaa Desussa ja halusi mennä maistamaan niitä kulttiklassikon maineen saaneita desupullia, joten menin innolla mukaan ja ne olivat ihan yhtä jees kuin muistinkin! Vietimme leppoisasti reippaasti yli tunnin buffetissa (olematta kuitenkaan tyhjänpanttina viemässä pöytätilaa siis). 

Vaikkei lauantaista kauheasti olekaan kirjoitettavaa niin oli todella mukava ja rento päivä. Itse jätin iltabileet väliin unentarpeen takia, mikä taisi olla oikea päätös sen ihmispaljouden perusteella mistä kuulin.

Ei peiliselfie, vau!
Kuvan otti Egg

Sunnuntaina vuorossa oli Shouko, johon päädyin sen mukavuuden ja viileyden takia. Kuitenkin taisin tämän asun tehdäkin sellaiseksi hätävaracossiksi, joka ei vie paljoa tilaa ja sen voi ottaa mihin vain mukaan jos ei keksi muuta päälle laitettavaa tai tulee ongelmia muiden cossien kanssa. Muistin vasta saman viikon torstaina cossikenkien olevan äidilläni, joten ihan tennareissa mentiin vaikka ne sopivammat koulukengätkin löytyy. Ehkä muistan hakea ne joskus omaan kaappiin.

Itse suuntasin paikalle saavuttuani suoraan päivän ainoalle luennolle; Muodin silmin: Japanin Heian-kausi. Vaatetusalan ihmisenä minua kiinnostaa muodin historia, sen kehitys ja syyt aikakausille ominaisten estetiikkojen takana. Sali oli jälleen melkein täynnä, sillä itselleni ja parille muulle myöhemmin saapuneelle oli tarjolla vain seisomapaikkoja. Vaikka sanoisinkin luennon kattaneen sen mitä se lupasikin ohjelmakartassa eikä se ollut missään tapauksessa huono kokonaisuus, jäin itse kaipaamaan enemmän. Jotenkin yleiskuva jäi hieman vajaaksi, mutta ainakin tämä itselleni vähemmän tuttu aikakausi tuli selkeämmäksi ja nyt koen osaavani kiinnittää siihen ja sen ominaispiirteisiin huomiota.

Nopea muistoksi ottamani kuva, jonka
päätin kuitenkin laittaa tänne. Super kesäinen
hetki loppusunnuntaista kovassa tuulessa

Sunnuntai eteni samaa kaavaa kuin lauantaikin, mutta silti en koe että olisi jäänyt tynkä conikokemus käteen. Oli jotenkin tosi kiva viikonloppu ja conifiilistä sai irti helpommin kuin aiempina vuosina. Ehkä se oli omien cossien ja seuran ansiota. Oli myös ihanaa kuinka moni bongasi maskottimme ja tuli ottamaan kuvia Persesammakon kanssa kaikkina kolmena päivänä. Sama sammakko seikkailee vielä tulevassa Traconissa, jota varten olen juuri tämän blogitekstin jälkeen aloittamaisillani kevyttä asuprojektia. Tulee hyvä mieli, kun conit ja cosplay ovat alkaneet palata taas normaaliksi ja yhden tapahtuman jälkeen horisontissa on jo seuraava jota voi odottaa.

Kuplintaa 2 vuoden jälkeen

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna 26.-27.3. oli Tampere Kuplii, joka oli itselleni ensimmäinen tapahtuma yli kahteen vuoteen. Olin reilu kuukausi ennen Kupliita nähnyt cosplaykisahakemuksen ja ihmeellisenä päähänpistona aloin harkita osallistumista. Tässä vaiheessa Tanjiro oli jo niin lähellä valmistumista ja Kuplii tuntui sopivan matalan kynnyksen tapahtumalta ensimmäiselle kisakokemukselle, joten ajattelin kokeilla. Kisaaminen on kuitenkin ollut itselläni haaveissa jo siitä asti kun aloitin cosplayn, ja joskus se ensimmäinen kerta on kuitenkin tulossa, niin miksei nyt? En ajatellut aluksi yhtään tosissani osallistuvani, mutta kun jäin kuvittelemaan hetkeksi millainen tuo kilpailupäivä saattaisi olla ja miltä tuntuisi päästä tuomaroitavaksi, niin idea houkutteli koko ajan vain enemmän ja hakulomake täyttyi itsestään.

Lauantaiaamu alkoi itselläni jo kuudelta kohtuu huonosti nukutun yön jälkeen ja vaikka tuntuu hurjalta miettiä, että varasin melkein neljä tuntia valmistautumiseen niin ei kyllä minuuttikaan siitä ollut turha... Olen aika hidas coniaamuina jo muutenkin verkkaisen aloittamiseni takia, mutta nyt piti meikata vähän tuhdimmin ja liimata peruukkikin rauhassa kohdilleen. Kaverit seurasivat huomaavaisesti minun kisa-aikataulujani ja lähdettiin reilusti ennen kymmentä jo kohti Tampere-taloa. Puin puolet cossista kotona ja toisen puolen vasta tapahtumapaikalla, lähinnä matkustusmukavuuden sekä valkoisten säärystimien tahraantumisriskin vuoksi, kun tuolloin oli niin räntäiset kelit.

Oma aikatauluni jatkui kuvauspisteelle ilmoittautumisella, mistä ohjattiin pienen salin pukuhuoneille. Reitti oli kauhean sokkeloinen, kun piti mennä lasiovista ja portaista ja kääntyä sinne sun tänne näiden välillä ja jälkeen, mutta sekä lasiovia että portaitakin oli useammat erilaiset matkan varrella, joten eksyminen oli huomattavasti helpompaa kuin pukkareille löytäminen. Törmäsimme muihinkin eksyneisiin kisaajiin keiden kanssa hääräilimme rappukäytävässä ja kellarissa, kunnes törmäsimme onneksi cosplaymammaan, joka ystävällisesti ohjasi meidät perille.

Pukuhuoneilla piti hämmentävästi ilmoittautua toiseen kertaan ja siitä ohjattiin sitten takaisin kuvauspisteelle kuvattavaksi. Hieman outo järjestys, mutta käväisin äkkiä silittämässä haoriani siistimmäksi, sillä kotona en ollut aamulla ehtinyt. Silityslauta löytyi, muttei jalkoja, joten kiireessä vain äkkiä heitin laudan maahan ja silittelin sitten hätäisesti lattialla asuani edes vähän rypyttömämmäksi.

Pukkarikuva, sain numeronkin tässä vaiheessa!

Tässä kohtaa ravasin sinne kuvauspisteelle ja luulin muistavani reitin joten kuten, mutta vaikka onnistuin pääsemään tuttuun tokaan kerrokseen vaivatta, olin mennyt aivan eri reittiä kuin aiemmin. Outoa miten joku niinkin tuttu rakennus kuin Tampere-talo, missä on tullut käytyä Traconissa jo ainakin vuodesta 2011 eteenpäin, on niin outo ja sokkeloinen henkilökunnan reiteillä.

Omien poseerauksieni miettiminen jäi todella myöhäiseksi, koska en ollut etukäteen varma mitä lavalla tehdään. Edellisenä iltana ja jopa ihan Kupliissa sain kavereilta apua ja ideoita, niin sain ainakin jotain aikaiseksi. Onneksi kuvauspiste oli ennen lavaa, sillä sain nähtyä miltä ideani näyttäisi ja osasin vähän paremmin kiinnittää huomiota asentooni sitten itse H-hetkellä.

Kuvaamisen jälkeen matkani vei takaisin pukuhuoneille tuomaroitavaksi, tosin eksyin jälleen... Olin sentään nyt edes oikealla reitillä eksyksissä, niin pystyin seuraamaan tietäväisempiä kisaajia takaisin sinne minne pitikin. Tässä vaiheessa kello oli jo noin 11:40, kun jäin odottelemaan omaa vuoroani. Tuomarointi venyi jonkin verran, ja kun aikataulun mukaan 12:00 olisi pitänyt olla jo katsomassa lavaa ja kuuntelemassa ohjeistuksia, minua ennen oli vielä pari kisaajaa ja jälkeeni yksi, aloin kuumottelemaan jäävätkö meidän aikamme sitten tosi lyhyiksi. Mammoillakin alkoi olla kunnon paniikki, kun joitain osallistujia ei löytynyt lainkaan ja aikatauluja venyteltiin aika reilusti.

Juontajat poikkesivat tässä kohtaa ajan kuluksi kyselemään minulta asustani, koska en ollut laittanut mitään lisätietoja sähköpostilla etukäteen reffikuvien lisäksi. Vähän sääli etten laittanut vain siksi etten tiennyt mitä kertoisin, tai kysellyt ajoissa siitä poseerataanko lavalla vai tehdäänkö sittenkin jotain muuta, sillä oma jännitykseni olisi varmasti ollut siedettävämmällä tasolla lisätietojen kanssa, vaikka kysymykseni tuntuivat hölmön itsestäänselviltä. Muutenkin ruusuja Kupliin cosplayvastaavalle, joka vastasi hyvin nopeasti ja selkeästi kun jo silloin ilmoittautumisen aikaan varmistelin onko tämä varmasti vain pukukisa eikä esimerkiksi esityskisa tai jokin aivan muu, kun sivuilla luki (ainakin epävarmojen hermojeni mielestä) kryptisesti vain "cosplaykilpailu". Myös kisapäivän ohjeistukset olivat ihanan selkeät ja kattavat ensikertalaisen näkökulmasta. No, ensi kerralla tiedän sitten selvitellä kysymykseni ja laittaa niitä lisätietoja, mikäli niitä kysellään.

Juontajilla oli onneksi apukysymyksiä ja sökersin sitten vaikeimmista osista, peruukista ja propista. Olin onneksi kirjoittanut jo Tanjiron blogitekstiäkin reippaasti, niin sain jotakin apua palauteltuani sitä mieleeni, kun olin jo kerran sanoittanut asun tekoa valmiiseen muotoon. Kaikkien juontajien jälkikäteen haastateltujen kuvailut tosin jäivät kertomatta lavalla vaikka ne kirjoitettiin ylöskin, tiedä sitten miksi.

Lopulta kun oma tuomarointivuoroni tuli, menin rauhalliseen sivuhuoneeseen, missä kolme tuomaria odottivat. En ollut kovin tarkkaan miettinyt etukäteen mitä kertoisin, kun koko aamupäivä oli mennyt tähän asti niin nopeasti ja kiireessä, mutta onneksi jo pelkkä apukysymys: "Kerro asun tekoprosessista," auttoi alkuun. Sain onneksi kerrottua kaikesta mistä halusinkin ja koko tilanne oli hyvin rauhallinen ja kiireetön aikataulujen venyttelystä huolimatta. Vähän meni silti takelteluksi omalta osaltani ja hyppelin paljon kuvauksessani, sillä aina kun aloitin kertomaan yhdestä osasta muistin taas jotain muuta edellisestä. Tuomarit olivat niin uskomattoman mukavia ja lempeitä, niin onneksi tuli itsellekin tyyni fiilis ja tuntui kivalta kertoa kaikki. Sain jopa kehuja selän kanjista, josta itselläni on ollut aika epävarma olo, niin tuli hyvä mieli.

Jäin seisoskelemaan pukkareiden käytävälle odottelemaan seuraavia ohjeita ja tässä välissä pääsin juttelemaan kahden kisaajan kanssa. Tämä oli yllättävän rentouttavaa yksin seisoskelun sijaan, kun sain vain kuulla muiden fiiliksiä ja höpötellä asujen tekemisestä. Tuli jotenkin niin hyvä fiilis siitä kuinka positiivinen tunnelma oli, kun kaikki ihastelivat ja kehuivat toisiaan aidosti, sekä siitä että vähän pääsi jakamaan hermostumista jonkun kanssa.

Vaikka olenkin ensikertalainen olemattomalla lavakokemuksella, minun piti mennä kokeneiden sarjaan koulutukseni takia. Yksi mammoista kävi nopeasti tarkastamassa, että kai kaikki tietävät missä olla ja mitä tehdä ja nopsaan kysäisi olenko kisannut ennen, mutta heti kun sanoin etten ole, niin hän tsemppasi ihan kauheasti ja sanoi jo paikalle tulon olevan iso juttu, sekä ohjeisti ajan kanssa koko homman vaikka tässä kohtaa oli jo kauhea kiire saada ohjelma käyntiin.

Kun kaikki oli viimein tuomaroitu, meidät asetettiin kisanumeron mukaiseen jonoon, ja aika liukuhihnatyylillä kisaajat heitettiin yksitellen lavalle. Jännitys oli ehtinyt valua pois kaikkien kivojen kohtaamisten ansiosta, mutta palasi heti kun oli oma vuoroni seistä verhon takana odottamassa omaa numeroani. Tuli kunnon paine ja tärisin ihan kauheasti sen 20 sekuntia mitä ehdin siinä seistä. Luojan kiitos lava ja sali olivat pienet, sekä tiesin miten poseeraisin niin se meni kohtuu hyvin... Kamurit olivat tulleet ihan alas istumaan, niin heti kun spottasin heidät yleisössä menin heidän eteensä istumaan ja seuraamaan loput kisasta.

Lavakuvat kuvannut: Santtu Pajukanta

Itselläni oli jotenkin tosi erilainen kuva tästä kilpailusta etukäteen, oletin ettei osallistujia olisi kuin vain muutama. En halunnut etukäteen asennoitua sijoittumiseen, sillä en ironisesti ole kilpailuhenkinen, vaikka haluankin osallistua kisoihin. Kuitenkin elättelin toivon pilkahduksia voitosta, mutta kun näin muiden kisaajien asuja niin kaikki ne ajatukset lensivät viemäriin, kun edessäni oli vaikka mitä ihania pukuja ja kauniisti viimeisteltyjä yksityiskohtia. Sain onneksi suunnattua sitten kaikki mietteeni ihan vain kokemuksen hankkimiseen ja keskityttyä siihen mitä olin itselleni pitkään jo hokenutkin: jos en pyörry niin olen tyytyväinen.

Jos nyt ihan suoraan puhun, pelkäsin aika paljon muuttuisiko asenteeni negatiiviseksi tai katkeraksi ja kävisikö kateeksi muita kilpailijoita nähdessäni heidän kädenjälkeään, mutta helpotuksekseni kävi aivan päinvastoin. Ne muutamat kisaajat keiden asuja sain nähdä lähempää tai joiden kanssa ehdin jutella pikemminkin tulvivat inspiraatiota itselleni. Olisin kovasti halunnut kuulla ja nähdä paljon enemmän, mutta jopa se pieni määrä mitä ehdin oli jotenkin hurmaavalla tavalla innostavaa? Tykkään lukea muiden tekoprosesseista ja nähdä wip-kuvia (siksi kirjoitan itse blogiakin), ne motivoivat minua tekemään omia juttujani, ja nyt kun sain olla näin lähellä kaikkia upeita pukuja niin..!! Äh sydämeni lepattaa ajatuksestakin, saati sitten lavakuvia katsellessani.

Kuvannut: Tuomas Puikkonen

Kaiken tämän jälkeen kolmas sija kokeneiden sarjassa oli aivan absurdia minulle, ja parahdinkin puhtaasta häkellyksestä kuullessani oman numeroni. Kuunnellessani perusteluita olin aivan varma siitä kenelle tämä menisi ja odotin innolla näkeväni hänen asunsa vielä kerran kunnolla, kun hänen vuoronsa oli ennen minua eli en ollut nähnyt häntä lavalla, mutta oma numeroni tuli aivan nurkan takaa. Häkellys on varmaan paras sana, kaikki valahti päästä ulos ja olin vain tosi iloinen ja ymmälläni, niinpä loppu meni aika hämärästi. Innostuin vain lisää toisen ja ensimmäisen sijan voittaneista, molemmat olivat todellakin ansaittuja, sen verran kauniita asuja olivat!

Perustelut sijoitukselleni taitavasti unohdin täysin yllätyksen jälkeen, mutta kaveri kertoi ainakin hyvien saumojen ja viimeistelyn olleen mainittuja. Tuli todella otettu olo, etenkin kaiken sen ratkomisen ja kohdistamisen ja loputtoman hienosäädön jälkeen. Kisasta jäi kauhean hyvä mieli kun kaikki menikin ihan jees, vaikka hermoilinkin aivan järkyttävästi etukäteen. Iso kiitos menee ystävilleni, koko päivä ei olisi ollut puoliksikaan yhtä hyvä ilman heidän rauhoitteluaan ja tsemppauksiaan, ja etenkään sitä että he tulivat katsomaan wääh..! Olisin myös unohtanut miekan kotiin ellei kamuri olisi huomannut tarkistaa kaiken olevan mukana...

Koko lauantai oli vain jatkuvaa häkeltymistä, sillä kisan jälkeenkin tultiin kehumaan tai kysymään kuvaa. Ensimmäisen kehun kohdalla olinkin lähinnä hämmentynyt ja möläytin vain "Ai mä?" kun olin niin sokeutunut omalle kädenjäljelleni asun teon aikana, etten rehellisesti voinut uskoa saavani positiivista palautetta.

Sunnuntaille minut oli ystävällisesti pyydetty mukaan Kimetsu no Yaiba -ryhmään, jota oli tarkoitus shoottailla. Aamu meni vähän säätämisessä, niin olin itse myöhässä ja shoottia jouduttiin siirtämään, mikä nyt vähän nolottaa vaikkei se tuntunut haittaavan ketään onneksi.

Jättiryhmä!! Shoottikuvat otti @elililyca ellei
toisin mainita

Ylärivistä vasemmalta alkaen: Obanai - @rataraat0, Zenitsu - @zumie, Enmu - @linkinkinkki, Giyuu - @mimike_cos, Sabito - @nirppanoppa, Makomo - @ketkukarkki
Tanjiro - meitsi, Mitsuri - @peachyy_cos, Muichiro - @mikaze_cos, Shinobu - @saraecosplay, Inosuke - @megurinemagnet

Kuvannut @askelmilla

Tykästyin näihin kuviin ihan kauheasti, oli ihanaa kuinka iso ryhmämme oli niin kuvat olivat näyttäviä jo ihan itsestään. Reiteni muuten menivät aivan muusiksi viikonlopun jatkuvan polvistelun ja kyykistelyn takia, ja etenkin reilun tunnin kestäneen kuvailun jälkeen jaloissa vapisi heti jos yritin poseerata uudestaan hahah.

Photoshootit ovat myös ihan uutta itselleni, niin olin aika eksyksissä koko ajan enkä tiennyt yhtään miten seistä ja olla, mutta muilla oli onneksi paljon ideoita erilaisiin otoksiin. Kuumotti vähän olla keskellä melkeinpä kaikissa asetelmissa, kun kerta päähahmoa cossasin.

Yksi lemppareitani, ihanaa hahmouskollisuutta

Kupliissa oli tosi kivaa ja itselleni jäi hyvä fiilis, vaikka menikin pupu pöksyyn jatkuvasti molempina päivinä. Koskaan aikaisemmin ei Kupliissa ole ollut näin vahvaa "coni"-tunnelmaa, mutta se varmaan johtui vain omasta ohjelmastani. Oli ihanaa viimein toteuttaa sekä kilpaileminen että kuvaus yhdellä kertaa, kun olen niistä täälläkin useampaan kertaan puhunut. Klassinen conidarrakin oli vahvasti läsnä viikonlopun jälkeisenä maanantaina 12 tunnin yöunien jälkeen. Aikamoinen lähtölaukaus conien paluulle omalta kohdaltani.

Ehkä nämä kokemukset ovat muille jo hyvin tuttuja tai itsestäänselviä asioita, mutta itselleni kaikki oli niin uutta ja jännittävää että halusin kirjoitella kunnolla tunnelmia ylös muistoksi.

Ja tärkein eli possuhattu!

Jättimäinen kiitos kaikille ketkä tulivat juttelemaan tai keiden kanssa pääsin viettämään aikaa, oli se sitten kokonainen viikonloppu tai vain puolikas minuutti :) Kiitos lukemisesta, ensi kertaan!

Loputon Tanjiro

Ikuisuusprojektini on vihdoin ja viimein valmis! Kimetsu no Yaiban päähahmo Tanjiro oli työn alla hieman reilut kaksi vuotta, mikä on tähän mennessä puolet koko siitä ajasta mitä olen cosplayta harrastanut. Tämä asu ei olisi työmäärältään välttämättä vaatinut noin ruhtinaallista aikaa, mutta pandemian tuoma motivaation puute hidasti sen etenemistä koko vuoden 2020 ajan, ja kun 2021 viimein aloitin sen tosissaan työstämisen pidin usein viikkojen mittaisia taukoja eri osien välissä. Nyt kun aikaa oli conittomuuden vuoksi vaikka ja kuinka, lähestyin koko harrastusta hyvin eri näkökulmasta. Oli todella vapauttavaa tajuta, että jos jokin osa ei miellyttänyt minulla olikin aikaa korjata sitä kunnes olisin tyytyväinen tai tehdä se kokonaan alusta. Perfektionismi iski päälle hyvin hyvin usein tämän takia, mutta pitämieni taukojen jälkeen oli aina helpompi jatkaa siitä mihin jäi, kun oli vähän irtaantunut omasta kädenjäljestään eikä enää nähnyt vain kaikkea mikä pitäisi korjata, vaan sen mitä oli saanut aikaan. Tällainen rauhallisempi työstäminen on selkeästi minulle luonnollisempaa ja parempaa kuin nopea crunchaaminen tai itseni pakottaminen muutaman viikon tai kuukauden aktiiviseen tekemiseen, joten yritän pitää sen nyt mielessä ja tehdä asuja enemmän fiiliksen ja inspiraation mukaan. Valmistuvat sitten kun valmistuvat ja kun olen niihin tyytyväinen, eikä pakosta jotakin tapahtumaa varten. Toki haluaisin kovasti olla yksi niistä cossaajista ketkä saavat yli viisi asua valmiiksi vuodessa, mutta ehkei se vain ole minun juttuni.

Nyt on tekstiä ja kuvia luvassa, ja paljon. Joitakin asioita olen varmaan unohtanut sieltä kahden vuoden takaa, mutta parhaani mukaan yritän kertoa kaiken oleellisen!

Herra itse

Olin ihastunut tähän designiin jo paljon ennen kuin koko sarjaa olin edes katsonut ja päätinkin, että jos pidän hahmosta yhtään (tai pikemminkin: kunhan en inhoa häntä) niin aion tehdä tuon asun. Se on edellenkin niin uskomattoman miellyttävä omaan silmääni, värimaailma oli kauniisti tasapainossa sekä siluetti viehättävä yhdistellessään militaristista univormua ja perinteistä japanilaista kulttuuripukeutumista. Tämä asu on myös hyvin vahvasti saanut vaikutteita Taisho-kaudelta, joka on oma Japanin lempiaikakauteni muodin historian näkökulmasta. Ilahduin kun tiesin jo ensimmäisten viiden minuutin aikana pitäväni Tanjirosta, ja katsoinkin sarjan ensimmäisen kauden räpsien screenshotteja aina kun tuota asua sattui näkymään uudesta kulmasta.

Aloitin koko asun haorista, eli tuosta ruudullisesta "päällystakista". Olin päättänyt haluavani nyt mennä luonnonmateriaalilinjalla kankaissa ja minulla oli selkeä visio pellavaisesta haorista, sillä se sopisi niin sanottuun maalaistaustaan mikä Tanjirolla on. Oikean sävyistä vihreää pellavaa oli vaikea löytää ja pitkään ainoa oikean sävyinen kangas minkä löysin Eurokankaasta oli tekonahkaa... Lopulta eräällä keväisellä reissulla löysin palakankaista niin lähellä haluamaani sävyä olevan pellavan kuin vain mahdollista.

Olin hetken harkinnut maalaavani mustat ruudut vihreälle kankaalle, mutta tilkkutäkkimäinen lähestymistapa vaikutti siistimmältä, sekä aikakauteen sopivammalta. Tein haorista yhden testikaavan ihan vain suorakulman muotoisilla kappaleilla, jotta löytäisin oikeaa kokoa ja väljyyttä. Testistä tuli aivan valtava, joten aloin tekemään haoria huomattavasti kapeammilla mitoilla. Sen sijaan että kaavoitin kokonaista vaatetta, kaavoitin pikemminkin yksittäisiä neliöitä. Mittasin suunnilleen sen leveyden ja pituuden minkä haluaisin valmiilla vaatteella olevan, sitten tihrustelin vaikka kuinka monia eri kuvia Tanjirosta yrittäessäni löytää jonkinlaisen yhtenäisen punaisen langan neliöiden määrällä. Pituussuunnassa neliöitä oli aina kahdeksan, mutta leveyssuunnassa niiden määrä vaihteli hyvin paljon jopa official promokuvissa. Koska tiesin kuinka pitkän haorista halusin, päätin vain määritellä neliöiden leveyden sitten sen mukaan miten saisin ne kahdeksan jaettua sille pituudelle. Vaikea sanoa onko tässä selityksessäni mitään järkeä, olin itsekin hyvin kateissa tätä laskiessani...

Ruutuja, taisi olla 11 eri kategoriaa lopullisessa versiossa,
kun saumanvarat olivat eri mittaisia tai neliön eri reunoissa riippuen
kunkin tilkun paikasta haorissa

Piirsin ja leikkelin neliöitä kankailta varmaan kaksi päivää putkeen ennen kuin pääsin edes ompelemaan, ja ompelussakin meni oma aikansa kun vajaa 120 neliötä piti kiinnittää yksitellen toisiinsa. Tämän teossa tuli kyllä reenattua kohdistamista oikein huolella, ja itsepäisesti jopa ratkoin joitakin kulmia uudelleen ommeltavaksi jos heitto oli yli muutaman millin. Varmaan vähän turhaa työtä, mutta se tyydytyksen tunne täydellisissä ompeleissa oli sen arvoista.

AH tää kohdistus

Tilkut kasattu taka- ja etukappaleiksi

Lopulta ommeltuani kaikki tilkut toisiinsa kiinni pääsin viimein testaamaan haoria päälleni, vain joutuakseni tajuamaan että olin tehnyt siitä aivan liian kapean... Vaatteen jonka piti olla väljä ja pystyä liehumaankin vähän, olikin nyt roimien kavennusteni takia aivan ihonmyötäinen. Tiesin etten pitänyt tästä lopputuloksesta oikeastaan yhtään, joten pienen pohdinnan jälkeen päätin tehdä kokonaan uuden.

Valitettavasti en pystynyt hyödyntämään uuteen haoriin yhtäkään tilkkua ensimmäisestä, sillä uuden tilkut olivat kaikista suunnista isommat kuin alkuperäisen. Jollain ihmeen kaupalla sitä vihreää pellavaa oli vielä kangaskaupan palalaatikossa, ja ostinkin loput ihan varmuudeksi kun en ollut vielä varma paljonko tarvitsisin kangasta. Onneksi tein näin, sillä sitä ei jäänyt kuin muutama hassu sentti ylimääräistä. Haori 2.0:n neliöt ovat itse asiassa suorakulmioita, olivatkohan 2cm isompia leveyssuunnassa, mutta ero on kuitenkin kohtuu pieni, niin kuvio näyttää onneksi edelleen shakkiruudulta (olin itsekin unohtanut tämän täysin ennen kuin katsoin kaavakansioni muistiinpanoja hahah). Tällä sain siitä juuri omaan makuuni sopivan väljän joutumatta kuitenkaan pidentämään sitä reffikuvia pidemmäksi.

Vuorittamisessa ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Ompelin käsin hihansuut ja haorin etureunojen alakulmat, sillä niitä en saanut siististi koneellani.

Seuraavaksi hyppäsin takin kimppuun. Jostain syystä sen kaavoitus oli äärimmäisen haastavaa ja jouduin kai tekemään kolme eri versiota, joista yksikään ei toiminut. En vieläkään tiedä miten tämä tuotti niin paljon vaikeuksia, sillä vaate ei ole monimutkaisen muotoinen eikä siinä ole erikoisia saumojakaan. Kokeilin muokata eri valmiskaavoja, mutta kun mikään yritykseni ei vain onnistunut, päätin ottaa vaatekaapistani apua. Etsin paidan joka lähiten istuisi sillä lailla mitä olin koko ajan yrittänyt hakea, ja muokkasin sitten sovitusvaatettani sen mittojen mukaan. Näin pääsin viimein lopputulokseen johon olin tyytyväinen.

Huomatkaa aivan upea juustokuvioinen sovituskangas!

Tuossa tosiaan näkyy kolmannen kaavan ja muokatun sovitusvaatteen erot, ei ihme ettei takki istunut käytännössä mistään kohtaa hyvin. Leikkelin sovitusvaatteen saumat ompelutestin jälkeen auki ja käytinkin sitä sitten kaavanani lopulliseen takkiin.

Vaikka hahmojen univormut taitavat oikeasti olla mustia, niin animeversiossa melkeinpä kaikilla vähänkin tärkeillä hahmoilla univormua on sävytetty heidän väripalettiinsa sopivammaksi ja tästä halusin itsekin pitää kiinni. En halunnut tehdä mustaa univormua, kun juuri tuo punaruskean kontrasti muihin osiin oli yksi lempiyksityiskohtiani koko asussa, joten aloitin pitkän metsästyksen oikean värisen kankaan löytämiseksi. Muistan olleeni harmissani valitsemastani kankaasta kun se oli sitä ostaessani mielestäni liian tumma, mutta koska asua oli jatkettava niin johonkin oli tyydyttävä. Mutta nyt olen onneksi ajan kanssa tykästynyt valintaani, sillä kontrasti muihin puvun osiin on juuri sellainen mitä hainkin.

Selässä olevan kanjin piirsin ensin käsin kontaktimuoville, sitten leikkasin kuvion auki sabluunaksi ja jäljensin sen avulla kanjin kankaan merkkauskynällä selkään. Haluaisin kokeilla ihan kontaktimuovisabluunan läpi maalin tuputtamista, mutta en itse ole kertaakaan onnistunut saamaan sillä tavalla siistiä jälkeä, joten päätin sitten vapaalla kädellä täyttää kuvion.

Jostain syystä takin hihoissa oli puhvia yhtä paljon kuin idolineitosen arkimekossa, mutten millään muista enää miksi. Ehkä unohdin korjata itse hihat sovitusvaatetta muokatessani tai sitten korjasin ne väärin, mutta joka tapauksessa puhvia oli hämmentävän paljon. En viitsinyt alkaa purkamaan hihoja kokonaan irti ja säätämään, joten vain ratkoin noin puolet auki ja leikkasin hihan ylä-/olkapäätä useamman sentin matalammaksi.

Korjattu sileäksi

Halusin niin sanotusti upottaa nuo kaksi valkoista palaa rintakehässä vaatteeseen, joten leikkasin kankaaseen viillon sille kohtaa (hui!!) ja ompelin valkoiset kaitaleet kurkistamaan nurjalta puolelta. Vaatetustermeittäin tein umpinaisen napinläpitaskun ilman taskupussia. Tämä oli hauskaa näpertämistä ja harvemmin näitä erikoisia taskutekniikoita pääsee tekemään niin oli kiva virkistää muistia siitä miten niitä oikeasti tehtiinkään.

Ostocosseja silmäillessäni huomasin ettei kaulus melkein ikinä tullut niin pitkälle edessä kuin sen piti, vaan ikään kuin loppui kesken, jättäen usean sentin levyisen aukon kaulalle. Tämä pisti ikävästi silmään ja tarkistinkin monta kertaa kauluksia tehdessäni, että kai nyt aivan varmasti tein niistä tarpeeksi pitkät.

Kävin ostamassa vinonauhaa tässä välissä kaulukseen, mutta kotona huomasin että se liikkeen puhtaimman valkoinen olikin takin muita valkoisia osia sävyn tai kaksi kermaisempi... Tämä häiritsi aivan liikaa, joten piti sitten käydä metsästämässä jostain vielä valkoisempi.

Yllä asussa käytetty, alla kermainen

Tuntuu (ja tuntui tuolloinkin) höpsöltä viilata pilkkua näin tarkkaan, mutta tiesin tämän pikkujutun häiritsevän minua aina kun olisi aika vetää Tanjiro niskaan. Olin aloittanut tämän projektin sillä ajatusmaailmalla, että nyt panostan kaikkeni ja teen huolellista jälkeä, joten oli vaikea päästää siitä ajatuksesta irti enää tässä vaiheessa. Tosin päätin höllätä edes vähän, ja annoin itseni valita mitkä vain hopeiset napit, joista itse pidin.

Tykästyin näihin heti ne nähdessäni ja mielestäni ne sopivat edelleen oikein mainiosti asuun. Harkitsin aloittaessani taitelevani reffikuvien mukaiset napit, mutta onneksi annoin vain olla.

Vuorittaminen meni samaan aikaan hyvin ja huonosti. Suurin osa onnistui niin kui pitikin, mutta yrittäessäni vuorittaa hihoja...

Onnistuin vuorittamaan hihat vaatteen ulkopuolelle. Ja vieläpä useaan kertaan. Huomasin myös että jotenkin koko tänä aikana en ollut tajunnut kuinka valtavat ja liian pitkät olin hihoista tehnyt? Sähläsin niiden kanssa vaikka kuinka kauan, ratkoin saumoja auki, leikkasin pienemmäksi ja ompelin uudestaan, ja tätä samaa toistin monta kertaa. Joku kunnon aivopieru käynyt takin kanssa, mutta kun tarpeeksi monta kertaa käytin ratkojaa niin sain viimein hihansuut oikean mittaisiksi ja levyisiksi, ja vuorin kiinni ompelemalla sen käsin kiinni ulkoa, kun en kerta koneella saanut sitä kertaakaan oikein.

Ihan viimeiseksi jätin napit ja kauluksen hienosäädön. Tahdoin kauluksen pysyvän siististi kiinni, joten lisäsin siihen hakaset. Näitäkin piti asetella ja purkaa monta kertaa ennen kuin niille löytyi oikeat kohdat missä ne pitäisivät kauluksen siistinä.

Kaulus pysyy ryhdikkäästi kiinni ja pystyssä! :)

Hanafuda-korvakoruista olin super innoissani. Pääsin käyttämään uusia materiaaleja ja tekemään jotain aivan muuta kuin vain ompelua pitkästä aikaa. Ostin suomalaisesta kirjakaupasta askarteluosastolta jonkinlaista foamia ja gessopurkin (vitsit olin innoissani kun pääsin viimein tekemään näillä jotain!!!), ja askarteluliikkeestä kontaktiliimaa sekä koruosia.

Kaikki osat

Minulta meni oma aikani keksiä miten saisin tuon "tangon" kiinni sekä koruosaan, että hanafudalaattaan. Päädyin lopulta laittamaan sen roikkumaan tuosta korvaan työnnettävän osan piikistä ja työnsin pikku palan foamia sen päälle niin, että tanko jäi metallin ja foamin väliin, jotta se pysyisi tukevasti paikallaan. Itse laatan kiinnitin vain taivuttamalla toisesta päästä tankoa pienen koukun, jonka sujautin noista pienistä rei'istä.

Ostamani foam on hyvin ohutta ja hieman liian lörppöä makuuni sillä Tanjiron korvikset ovat jäykät, joten päätin tehdä korvakorut kaksinkertaisina. Tein ensimmäistä kertaa oikein ajan kanssa testejä uusista materiaaleista ja tutkin miten eri tavoilla liimattujen osien yhteenpainaminen ja kuivumisaika vaikuttaisi lopputulokseen. Liimasin kontaktiliimalla kaksi foam arkkia toisiinsa ja yön yli kuivumisen jälkeen leikkasin niistä oikean kokoiset palat. Gessosin niitä tuntikausia, meniköhän minulla lopulta 5 kerrosta gessoa per puoli jos en aivan väärin muista. Mutta sen tehtyäni ihmettelin vain miten en aiemmin ollut käyttänyt mitään pohjustusainetta, pinnasta tuli kevyen hiomisen jälkeen niin tasainen ja helposti maalattava. 

Jälleen kerran tällainen näpertely oli aivan ihanaa ja todella virkistävää kaiken ompelun keskellä. Muuten käytin pelkkiä akryylimaaleja, mutta nuo kapeat viivat piirsin ohuimmalla tussauskynälläni. Lakkasin ne muutama kuukausi valmistumisen jälkeen mattapintaisella lakalla, joka oli vähän liiankin matta, sillä se himmensi tuon hopeamaalin aivan täysin ja jopa taittoi värin oudon kellertäväksi. Noh, uusi hopeamaalikerros ja lakkaa niin ohuesti kuin vain sain laitettua.

Housut tein ilman kummempia testauksia, etsin vain jonkinlaisen kaavan pohjaksi ja lisäsin laskokset. Laitoin sivuun vetoketjun ja koska minulla ei ole piilovetoketjupaininjalkaa mutta halusin saada sen mahdollisimman siististi, jouduin käsinompelemaan sen kiinni.

Tuossa housut lahkeensuita lukuunottamatta valmiina. Oma ratkaisuni lahkeiden pussimaisuuteen oli laittaa lahkeisiin kuminauhat, jotka puristivat muodon itsestään aika kivasti. Olin tämän cossin ensimmäiseen käyttökertaan asti sitä mieltä, että haluaisin tehdä housut alusta joskus kun muoto ei ollut mieleeni ja laskokset eivät olleet tuollaiset viivasuorat enää jalassa vaan aukesivat ja menivät rajusti vinoon, mutta nähtyäni kokovartalokuvia olenkin ihan tyytyväinen! Positiivinen yllätys oli myös se kuinka hyvin laskokset palautuvat takaisin muotoonsa vaikka avautuisivatkin polvistuessa tai liikkuessa.

Itse vyönlenkit ovat vain yksinkertaiset palat, jotka leikkasin vain nopeasti ihmeempiä miettimättä ja lätkin sen kummempia tekemättä kiinni housun vyötärökaitaleeseen.

Vyön päätin tehdä myös itse, ilman mitään sen kummempaa syytä kuin että pidän käsillä tekemisestä ja halusin kokeilla miten se onnistuisi minulta. Soljen etsiminen oli jälleen oma työmaansa, kiertelin pitkin asun tekoa silloin tällöin ompelutarvikeliikkeissä ja kirpputoreilla, mutta missään ei tuntunut olevan oikean levyistä tai välttämättä edes oikean mallista solkea. Lopulta päätin tyytyä tilaamiseen ja löysin Karnaluksista täydellisen soljen ja vielä tosi halvalla, vaikkakin postikulut olivat aika tyyriit niin pienelle kirjekuorelle. 

Vyö on valkoista tekonahkaa, jonka nurja puoli oli pehmoinen, jopa hieman pumpulinen. Leikkasin nahasta kaksi kaitaletta ja ompelin ne nurjat puolet vastakkain, sillä halusin vyöstä vähän jämäkämmän ja ryhdikkäämmän kuin mitä se olisi ollut vain yksinkertaisena. Vaikkei tekonahka purkaannukaan, päätin ihan varmuudeksi nopeasti polttaa vyön ulkoreunat, jottei tuo pumpuli alkaisi harottamaan ikävästi. En tiedä olisiko tämä edes mahdollista, mutta mieluummin pelasin varman päälle.

Olen monta vuotta katsellut kangaskaupoissa sirkkatyökaluja, mutta ei ole ollut mitään mihin niitä käyttäisin joten en ole raaskinut ostaa. Mutta nyt! Vihdoin pystyin oikeuttamaan itselleni näiden oston, kun halusin tehdä nämäkin itse ihan puhtaan kiinnostuksen tähden.

Vitsit tämäkin työvaihe oli niin hauska, toivottavasti
saisin ängettyä sirkkoja tai painonappeja muihinkin
asuihin!

Valmis vyö

Tässä välissä aloin tekemään miekkaa. Olen aivan täysi noviisi proppien suhteen, joten päätin ostaa Punanaamiosta katanan tuppeineen pohjakseni sen sijaan, että olisin tehnyt ne itse. Prosessin aloitin repimällä kaikki tilpehöörit irti molemmista ja rakensin itse uuden miekan pohjan päälle.

Tanjiron miekan väistin on kärrynpyörän muotoinen, joka toikin paljon pohdittavaa näin ensikertalaiselle. Päädyin tekemään sen siitä samasta ohuesta foamista mitä olin ostanut, sillä se oli jotenkuten tuttu materiaali tässä vaiheessa. Piirsin sopivan kokoisen ympyrän ja aloin piirtämään kaikkia "kapuloita" kohdilleen.

Muuten väistimen työstö ei ollut kovin monimutkaista, mutta kaikkien noiden aukkojen leikkaaminen askarteluveitsellä oli järjettömän pikkutarkkaa puuhaa. Tuttuun tapaan leikkasin vielä toisen samanlaisen ja liimasin palat yhteen, jotta siitä tulisi paksumpi. Loppuaika menikin siistimiseen askarteluveitsen ja hiomapaperin voimin, kunnes reunat olivat edes jotenkuten tasaiset ja siistit. Heitin lopuksi vielä akryylimaalit ja lakat päälle ja liimasin tuon paikoilleen kahvan juureen.

Kahvan työstön aloitin päällystämällä sen kokonaan silk claylla. Kahvan pinta oli muovinen, mutta siinä oltiin yritetty mukailla nyörisidontaa ja pinta oli epätasainen ja täynnä lovia. Ajattelin tämän häiritsevän omaa sidontaani jos nyörit menisivät sinne sun tänne ja solmut eivät asettuisi suoraan linjaan rosoisuuden takia, joten tein tämän ylimääräisen työvaiheen. Samalla muotoilin päähän Tanjiron miekassa näkyvän hopeaosan. Silk clayn työstö oli mukavempaa kuin aiemmassa cossissa kokeilemani massan, sillä sitä pystyi muovaamaan ajan kanssa ilman halkeilua tai repeilyä ja kuivuttuaan se oli tukevan oloinen.

Hioin kahvan päätä hyvin huolellisesti ja pitkään, sillä se on kahvan ainoa osa joka jää kunnolla näkyviin. Muuten katsoin vain että pahimmat möykyt on hiottu pois. Maalasin pohjan punaisella johon olin sekoittanut hieman mustaa, jotta se olisi asun muita punaisia osia hivenen säyseämpi eikä hyppäisi silmille nyörin alta.

Katanan kahva oli sidottu yhdellä yleisellä tekniikalla, johon löytyikin todella helposti ohjeita. Sidonta vei oman aikansa kun piti asetella nyörejä useaankin kertaan uusiksi, jotta kuvio olisi mahdollisimman symmetrinen ja tasapainoinen.

Loppusolmun tekoa ja nyörinpäiden solmun
sisään piilottamista

Tuppi oli melkein sellaisenaan jo valmis, mutta lisäsin sen päähän pienen hopeisen yksityiskohdan. Jälleen foamia sen venyvyyden ja helppouden takia,  leikkasin sopivat palat ja liimasin kontaktiliimalla. Ensimmäinen liimausyritykseni tosin lähti teippien mukana irti, joten jouduin liimaamaan palat kahteen kertaan.

Tuppi! Vanhat ponnarit pitivät palaset puristuksissa
liimauksen ajan

Vertailukuva instagramistani, yllä alkuperäinen
ja alla lopullinen miekka

Sukkien tekoon googlailin malleja tabisukista ja löysin onneksi muutamia kaavoitusohjeita, mutta lopulta halusin mennä sieltä mistä aita olisi hieman matalampi ja niinpä itse kaavoittamisen sijaan kelmutin jalkani elmukelmulla. Piirsin tussilla saumat haluamiini kohtiin ja leikkasin sitten niitä pitkin palat irti jalastani.

Sukkia ei muuten ollut vaikea ommella, mutta isovarpaan ja muiden varpaiden väli jäi aina liian pieneksi, joten jouduin taas useita kertoja ratkomaan ja hienosäätämään kunnes sain siitä kohdasta niin syvän että saisin sandaalit tukevasti jalkaan.

Aina aiemmin olen vain ottanut jotkut kengät kaapista asuun, mutta nyt kun hahmolla oli vain sandaalit niin kynnys ahertaa referenssien mukaiset jalkineetkin oli onneksi matala. Ostin halvimmat löytämäni sandaalit viime kesän aikaan ja päätin niistä sitten muokata sopivat.

Löytämissäni sandaaleissa oli tosiaan tuollainen simpukkakuvio, jonka päätin hioa irti. Meni tunti per popo ja sain rakonkin sormeen, mutta sain onneksi kuvion kokonaan kadoksiin. Maalasin remmit punaisiksi ennen kuin päällystin ne kankaalla, ihan vain varmuudeksi ettei kulta pilkistäisi vahingossa mistään jos kangaspäällystykseen jäisi aukkoja.

Halusin olla varma pitävyydestä, joten ensitöikseni liimasin kangassuiron remmin nurjalle puolelle kangasliimalla, sitten tein tuon taitteen oikealle puolelle ja neulaamisen jälkeen käsinompelin piilopistoin pitäväksi.

Sandaaleissa on myös takana remmit, joten ne askartelin itse. Tein nopean kantapääkelmutuksen samaan tapaan kuin sukissa ja kummempia tarkistamatta leikkasin foamista kelmun mukaiset remmit. Näiden päällystäminen olikin mielenkiintoista kun muoto oli noin kaareva, mutta onneksi täysvinoon leikattu kangas helpotti työskentelyä. Liimasin jälleen kankaan aluksi kangasliimalla kiinni ja sitten pakotin kankaan taipumaan kohdilleen.

Töppöset!

Säärystimet olivatkin koko puvun viimeiseksi jäänyt osa, ja olin vältellyt niiden tekoa kuukausitolkulla. En enää jälkikäteen ole varma mikä niissä oli niin pelottavaa, vaikka ne vaativatkin paljon ajatustyötä ompelujärjestyksen ja hienosäätöjen takia.

Kangaslaatikossani oli monen vuoden takaista koulutyöhön mennyttä valkoista lörppötrikoota, jonka päätin hyödyntää jotta saisin sen viimein pois varastostani. Tahdoin pientä joustoa säärystimiin käyttömukavuuden takia, mutta tuo trikoo ei sitten millään pysynyt siistinä ja rullautui jatkuvasti, joten päätin kokeilla joustavaa tukikangasta. Jostain kumman syystä, mitä en vieläkään ole keksinyt, silitettyäni tukikankaan trikooseen kiinni kumpikaan ei enää joustanut sitten yhtään?? Ei mitään hajua miksi näin kävi, mutta noh... ainakin tuli napakat palat. Sääli vain että otin jouston huomioon leikatessani trikoota, sillä nyt säärystimet ovat liian kireät :( Päätin kuitenkin nyt antaa olla ja elää tämän kanssa, koska vaikka niistä tulikin hyvin tiukat niin ne saa jalkaan, mikä riitti minulle tässä kohtaa. Vähän sääli että ne repsottavat ylhäältä, koska eivät mene täysin kiinni asti, mutta ei voi mitään.

Olin jo pitkään tiennyt haluavani tarrakiinnityksen, jotta pukeminen ja riisuminen olisi mahdollisimman helppoa. Ompelin trikoosta ensin pohjan, jonka toisen sivureunan väliin ompelin nuo ihmeelliset neliöt.

Kuumottelin miten saisin nuo neliöt pysymään ns. pystyssä niin kuin reffikuvissa, joten päätin tehdä niistä parhaani mukaan mahdollisimman paksut. Leikkasin kaksi palaa kangasta per neliö, liimasin vahvan tukikankaan molempiin ja ompelin kolme kerrosta sideharsoa päällipuolelle. Yllätyksekseni ne pysyvät juuri oikeassa muodossa, eli törröttävät, kun pistän ne jalkaani, joten ei tarvinnut miettiä mitään kummempia ratkaisuja kuin vain kiinniompelu, jee! Lisäsin muutaman kerroksen sideharsoa myös itse säärystimeen ja säädin ryppyjä ja kerroksia käsin sinne tänne ja käsinompelin muutamilla pistoilla ne pysymään paikallaan. 

Lopuksi vielä leikkasin pienet ympyrät foamista, maalasin hopeamaalilla ja liimasin kangasliiman avulla tuonne neliöihin kiinni.

Peruukki oli jälleen täysin uutta reviiriä minulle, sillä olen aiemmin vain leikellyt otsatukan kutakuinkin oikean mittaiseksi ja dramaattisin peruukin stailaukseni oli Shoukolle. Olin kunnianhimoisena päättänyt tehdä itse hiusrajan, sillä halusin luoda jonkinlaista rosoisuutta viivasuoran hiusrajan sijaan. En tiennyt yhtään mistä lähteä liikkeelle, joten seurasin vaihe vaiheelta tätä videota. Katsoin myös muutaman muun eri videon työvaiheiden selkeyttämiseksi ja löysin vanhoja DeviantArt tutoriaalikuvia avukseni.

Tässä tosiaan lähtökohta. Peruukki ostettu
Coscraftilta

Kuten videossa, aloitin kaiken leikkaamalla palan peruukin väristä huopaa, jonka liimasin peruukin sisälle ja piirsin haluamani muotoisen hiusrajan. Jatkoin kuitujen päiden liimaamisella, ja kun olin tehnyt niitä mielestäni sopivan määrän, aloitin niiden liimaamisen hiusrajaan valtavan liima- ja nuppineulamäärän avulla.

Hui!!

Oli aika vaikea uskoa tästä tulevan yhtään mitään, kun peruukki näytti tältä pitkän aikaa. Ajattelin sen näyttävän luonnollisemmalta jos laitan peruukkikuituja hieman vinottain ja ristikkäin, mutta ehkäpä järjestelmällisempi asettelu olisi sittenkin ollut nätimpi.

Liiman kuivuttua yön yli lisäilin vielä reunoille lisää kuituja, ja toisen kuivumisajan jälkeen leikkasin saksilla hiusrajan. Tämän jälkeen hiustenkuivaajan ja suoristusraudan avulla koitin taltuttaa nuo törröttävät kuidut muiden kuitujen sekaan ja aloin saksia niitä siistimmiksi. Tässä kohtaa alkoi varsinainen stailaus, paljon käytin lakkaa ja tupeerasin, sitten näytin fööniä ja toistin tätä, kunnes koko peruukki oli käsitelty.

Tämän työstö oli pelottavaa ja mietin koko tekemisen ajan vain sitä että olen ompelija enkä kampaaja... Keskityin lähinnä vain siihen ettei peruukki menisi pilalle, mutta onneksi vaihe vaiheelta se läheni toivottua lopputulosta. Tavallaan pahinta koko tässä hommassa oli se, että tajusin voivani todennäköisesti todella pitäväni peruukkien muokkaamisesta, jos vain tietäisin yhtään mitä olen tekemässä. Sokkona tekeminen oli aika hermoja raastavaa ja jännän äärrellä olemista koko ajan. Pahoittelen ettei ole antaa mitään "jälkeen"-kuvaa, mutta seuraavassa tekstissä tulee kunnon kuvia koko asusta.

Noin!!! Nyt on tämä ikuisuusprojekti taputeltu ja valmis. Ihan kauhea työmaa oli vaikken aluksi olisi uskonut, lähinnä sen kaiken pilkunviilauksen ja uusien materiaalien sekä osien takia. Välillä tuntui ettei tämä ikinä valmistu, kun aina kun sai yhden osan valmiiksi niin vielä oli kaikki muu vielä aloittamatta. Uskallan sanoa olevani tyytyväinen tähän asuun, se on tehty huolella ja rakkaudella, sekä pitkä käyttöikä ja -mukavuus pidetty mielessä läpi prosessin. Tällaista jälkeä toivon itseltäni jatkossakin, ei ole pakko olla niin järjettömän lähdeuskollinen, mutta kyllä huolellisesti valmistetut rakenteet ja yksityiskohdat lämmittävät sydäntäni.