Kuplintaa 2 vuoden jälkeen

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna 26.-27.3. oli Tampere Kuplii, joka oli itselleni ensimmäinen tapahtuma yli kahteen vuoteen. Olin reilu kuukausi ennen Kupliita nähnyt cosplaykisahakemuksen ja ihmeellisenä päähänpistona aloin harkita osallistumista. Tässä vaiheessa Tanjiro oli jo niin lähellä valmistumista ja Kuplii tuntui sopivan matalan kynnyksen tapahtumalta ensimmäiselle kisakokemukselle, joten ajattelin kokeilla. Kisaaminen on kuitenkin ollut itselläni haaveissa jo siitä asti kun aloitin cosplayn, ja joskus se ensimmäinen kerta on kuitenkin tulossa, niin miksei nyt? En ajatellut aluksi yhtään tosissani osallistuvani, mutta kun jäin kuvittelemaan hetkeksi millainen tuo kilpailupäivä saattaisi olla ja miltä tuntuisi päästä tuomaroitavaksi, niin idea houkutteli koko ajan vain enemmän ja hakulomake täyttyi itsestään.

Lauantaiaamu alkoi itselläni jo kuudelta kohtuu huonosti nukutun yön jälkeen ja vaikka tuntuu hurjalta miettiä, että varasin melkein neljä tuntia valmistautumiseen niin ei kyllä minuuttikaan siitä ollut turha... Olen aika hidas coniaamuina jo muutenkin verkkaisen aloittamiseni takia, mutta nyt piti meikata vähän tuhdimmin ja liimata peruukkikin rauhassa kohdilleen. Kaverit seurasivat huomaavaisesti minun kisa-aikataulujani ja lähdettiin reilusti ennen kymmentä jo kohti Tampere-taloa. Puin puolet cossista kotona ja toisen puolen vasta tapahtumapaikalla, lähinnä matkustusmukavuuden sekä valkoisten säärystimien tahraantumisriskin vuoksi, kun tuolloin oli niin räntäiset kelit.

Oma aikatauluni jatkui kuvauspisteelle ilmoittautumisella, mistä ohjattiin pienen salin pukuhuoneille. Reitti oli kauhean sokkeloinen, kun piti mennä lasiovista ja portaista ja kääntyä sinne sun tänne näiden välillä ja jälkeen, mutta sekä lasiovia että portaitakin oli useammat erilaiset matkan varrella, joten eksyminen oli huomattavasti helpompaa kuin pukkareille löytäminen. Törmäsimme muihinkin eksyneisiin kisaajiin keiden kanssa hääräilimme rappukäytävässä ja kellarissa, kunnes törmäsimme onneksi cosplaymammaan, joka ystävällisesti ohjasi meidät perille.

Pukuhuoneilla piti hämmentävästi ilmoittautua toiseen kertaan ja siitä ohjattiin sitten takaisin kuvauspisteelle kuvattavaksi. Hieman outo järjestys, mutta käväisin äkkiä silittämässä haoriani siistimmäksi, sillä kotona en ollut aamulla ehtinyt. Silityslauta löytyi, muttei jalkoja, joten kiireessä vain äkkiä heitin laudan maahan ja silittelin sitten hätäisesti lattialla asuani edes vähän rypyttömämmäksi.

Pukkarikuva, sain numeronkin tässä vaiheessa!

Tässä kohtaa ravasin sinne kuvauspisteelle ja luulin muistavani reitin joten kuten, mutta vaikka onnistuin pääsemään tuttuun tokaan kerrokseen vaivatta, olin mennyt aivan eri reittiä kuin aiemmin. Outoa miten joku niinkin tuttu rakennus kuin Tampere-talo, missä on tullut käytyä Traconissa jo ainakin vuodesta 2011 eteenpäin, on niin outo ja sokkeloinen henkilökunnan reiteillä.

Omien poseerauksieni miettiminen jäi todella myöhäiseksi, koska en ollut etukäteen varma mitä lavalla tehdään. Edellisenä iltana ja jopa ihan Kupliissa sain kavereilta apua ja ideoita, niin sain ainakin jotain aikaiseksi. Onneksi kuvauspiste oli ennen lavaa, sillä sain nähtyä miltä ideani näyttäisi ja osasin vähän paremmin kiinnittää huomiota asentooni sitten itse H-hetkellä.

Kuvaamisen jälkeen matkani vei takaisin pukuhuoneille tuomaroitavaksi, tosin eksyin jälleen... Olin sentään nyt edes oikealla reitillä eksyksissä, niin pystyin seuraamaan tietäväisempiä kisaajia takaisin sinne minne pitikin. Tässä vaiheessa kello oli jo noin 11:40, kun jäin odottelemaan omaa vuoroani. Tuomarointi venyi jonkin verran, ja kun aikataulun mukaan 12:00 olisi pitänyt olla jo katsomassa lavaa ja kuuntelemassa ohjeistuksia, minua ennen oli vielä pari kisaajaa ja jälkeeni yksi, aloin kuumottelemaan jäävätkö meidän aikamme sitten tosi lyhyiksi. Mammoillakin alkoi olla kunnon paniikki, kun joitain osallistujia ei löytynyt lainkaan ja aikatauluja venyteltiin aika reilusti.

Juontajat poikkesivat tässä kohtaa ajan kuluksi kyselemään minulta asustani, koska en ollut laittanut mitään lisätietoja sähköpostilla etukäteen reffikuvien lisäksi. Vähän sääli etten laittanut vain siksi etten tiennyt mitä kertoisin, tai kysellyt ajoissa siitä poseerataanko lavalla vai tehdäänkö sittenkin jotain muuta, sillä oma jännitykseni olisi varmasti ollut siedettävämmällä tasolla lisätietojen kanssa, vaikka kysymykseni tuntuivat hölmön itsestäänselviltä. Muutenkin ruusuja Kupliin cosplayvastaavalle, joka vastasi hyvin nopeasti ja selkeästi kun jo silloin ilmoittautumisen aikaan varmistelin onko tämä varmasti vain pukukisa eikä esimerkiksi esityskisa tai jokin aivan muu, kun sivuilla luki (ainakin epävarmojen hermojeni mielestä) kryptisesti vain "cosplaykilpailu". Myös kisapäivän ohjeistukset olivat ihanan selkeät ja kattavat ensikertalaisen näkökulmasta. No, ensi kerralla tiedän sitten selvitellä kysymykseni ja laittaa niitä lisätietoja, mikäli niitä kysellään.

Juontajilla oli onneksi apukysymyksiä ja sökersin sitten vaikeimmista osista, peruukista ja propista. Olin onneksi kirjoittanut jo Tanjiron blogitekstiäkin reippaasti, niin sain jotakin apua palauteltuani sitä mieleeni, kun olin jo kerran sanoittanut asun tekoa valmiiseen muotoon. Kaikkien juontajien jälkikäteen haastateltujen kuvailut tosin jäivät kertomatta lavalla vaikka ne kirjoitettiin ylöskin, tiedä sitten miksi.

Lopulta kun oma tuomarointivuoroni tuli, menin rauhalliseen sivuhuoneeseen, missä kolme tuomaria odottivat. En ollut kovin tarkkaan miettinyt etukäteen mitä kertoisin, kun koko aamupäivä oli mennyt tähän asti niin nopeasti ja kiireessä, mutta onneksi jo pelkkä apukysymys: "Kerro asun tekoprosessista," auttoi alkuun. Sain onneksi kerrottua kaikesta mistä halusinkin ja koko tilanne oli hyvin rauhallinen ja kiireetön aikataulujen venyttelystä huolimatta. Vähän meni silti takelteluksi omalta osaltani ja hyppelin paljon kuvauksessani, sillä aina kun aloitin kertomaan yhdestä osasta muistin taas jotain muuta edellisestä. Tuomarit olivat niin uskomattoman mukavia ja lempeitä, niin onneksi tuli itsellekin tyyni fiilis ja tuntui kivalta kertoa kaikki. Sain jopa kehuja selän kanjista, josta itselläni on ollut aika epävarma olo, niin tuli hyvä mieli.

Jäin seisoskelemaan pukkareiden käytävälle odottelemaan seuraavia ohjeita ja tässä välissä pääsin juttelemaan kahden kisaajan kanssa. Tämä oli yllättävän rentouttavaa yksin seisoskelun sijaan, kun sain vain kuulla muiden fiiliksiä ja höpötellä asujen tekemisestä. Tuli jotenkin niin hyvä fiilis siitä kuinka positiivinen tunnelma oli, kun kaikki ihastelivat ja kehuivat toisiaan aidosti, sekä siitä että vähän pääsi jakamaan hermostumista jonkun kanssa.

Vaikka olenkin ensikertalainen olemattomalla lavakokemuksella, minun piti mennä kokeneiden sarjaan koulutukseni takia. Yksi mammoista kävi nopeasti tarkastamassa, että kai kaikki tietävät missä olla ja mitä tehdä ja nopsaan kysäisi olenko kisannut ennen, mutta heti kun sanoin etten ole, niin hän tsemppasi ihan kauheasti ja sanoi jo paikalle tulon olevan iso juttu, sekä ohjeisti ajan kanssa koko homman vaikka tässä kohtaa oli jo kauhea kiire saada ohjelma käyntiin.

Kun kaikki oli viimein tuomaroitu, meidät asetettiin kisanumeron mukaiseen jonoon, ja aika liukuhihnatyylillä kisaajat heitettiin yksitellen lavalle. Jännitys oli ehtinyt valua pois kaikkien kivojen kohtaamisten ansiosta, mutta palasi heti kun oli oma vuoroni seistä verhon takana odottamassa omaa numeroani. Tuli kunnon paine ja tärisin ihan kauheasti sen 20 sekuntia mitä ehdin siinä seistä. Luojan kiitos lava ja sali olivat pienet, sekä tiesin miten poseeraisin niin se meni kohtuu hyvin... Kamurit olivat tulleet ihan alas istumaan, niin heti kun spottasin heidät yleisössä menin heidän eteensä istumaan ja seuraamaan loput kisasta.

Lavakuvat kuvannut: Santtu Pajukanta

Itselläni oli jotenkin tosi erilainen kuva tästä kilpailusta etukäteen, oletin ettei osallistujia olisi kuin vain muutama. En halunnut etukäteen asennoitua sijoittumiseen, sillä en ironisesti ole kilpailuhenkinen, vaikka haluankin osallistua kisoihin. Kuitenkin elättelin toivon pilkahduksia voitosta, mutta kun näin muiden kisaajien asuja niin kaikki ne ajatukset lensivät viemäriin, kun edessäni oli vaikka mitä ihania pukuja ja kauniisti viimeisteltyjä yksityiskohtia. Sain onneksi suunnattua sitten kaikki mietteeni ihan vain kokemuksen hankkimiseen ja keskityttyä siihen mitä olin itselleni pitkään jo hokenutkin: jos en pyörry niin olen tyytyväinen.

Jos nyt ihan suoraan puhun, pelkäsin aika paljon muuttuisiko asenteeni negatiiviseksi tai katkeraksi ja kävisikö kateeksi muita kilpailijoita nähdessäni heidän kädenjälkeään, mutta helpotuksekseni kävi aivan päinvastoin. Ne muutamat kisaajat keiden asuja sain nähdä lähempää tai joiden kanssa ehdin jutella pikemminkin tulvivat inspiraatiota itselleni. Olisin kovasti halunnut kuulla ja nähdä paljon enemmän, mutta jopa se pieni määrä mitä ehdin oli jotenkin hurmaavalla tavalla innostavaa? Tykkään lukea muiden tekoprosesseista ja nähdä wip-kuvia (siksi kirjoitan itse blogiakin), ne motivoivat minua tekemään omia juttujani, ja nyt kun sain olla näin lähellä kaikkia upeita pukuja niin..!! Äh sydämeni lepattaa ajatuksestakin, saati sitten lavakuvia katsellessani.

Kuvannut: Tuomas Puikkonen

Kaiken tämän jälkeen kolmas sija kokeneiden sarjassa oli aivan absurdia minulle, ja parahdinkin puhtaasta häkellyksestä kuullessani oman numeroni. Kuunnellessani perusteluita olin aivan varma siitä kenelle tämä menisi ja odotin innolla näkeväni hänen asunsa vielä kerran kunnolla, kun hänen vuoronsa oli ennen minua eli en ollut nähnyt häntä lavalla, mutta oma numeroni tuli aivan nurkan takaa. Häkellys on varmaan paras sana, kaikki valahti päästä ulos ja olin vain tosi iloinen ja ymmälläni, niinpä loppu meni aika hämärästi. Innostuin vain lisää toisen ja ensimmäisen sijan voittaneista, molemmat olivat todellakin ansaittuja, sen verran kauniita asuja olivat!

Perustelut sijoitukselleni taitavasti unohdin täysin yllätyksen jälkeen, mutta kaveri kertoi ainakin hyvien saumojen ja viimeistelyn olleen mainittuja. Tuli todella otettu olo, etenkin kaiken sen ratkomisen ja kohdistamisen ja loputtoman hienosäädön jälkeen. Kisasta jäi kauhean hyvä mieli kun kaikki menikin ihan jees, vaikka hermoilinkin aivan järkyttävästi etukäteen. Iso kiitos menee ystävilleni, koko päivä ei olisi ollut puoliksikaan yhtä hyvä ilman heidän rauhoitteluaan ja tsemppauksiaan, ja etenkään sitä että he tulivat katsomaan wääh..! Olisin myös unohtanut miekan kotiin ellei kamuri olisi huomannut tarkistaa kaiken olevan mukana...

Koko lauantai oli vain jatkuvaa häkeltymistä, sillä kisan jälkeenkin tultiin kehumaan tai kysymään kuvaa. Ensimmäisen kehun kohdalla olinkin lähinnä hämmentynyt ja möläytin vain "Ai mä?" kun olin niin sokeutunut omalle kädenjäljelleni asun teon aikana, etten rehellisesti voinut uskoa saavani positiivista palautetta.

Sunnuntaille minut oli ystävällisesti pyydetty mukaan Kimetsu no Yaiba -ryhmään, jota oli tarkoitus shoottailla. Aamu meni vähän säätämisessä, niin olin itse myöhässä ja shoottia jouduttiin siirtämään, mikä nyt vähän nolottaa vaikkei se tuntunut haittaavan ketään onneksi.

Jättiryhmä!! Shoottikuvat otti @elililyca ellei
toisin mainita

Ylärivistä vasemmalta alkaen: Obanai - @rataraat0, Zenitsu - @zumie, Enmu - @linkinkinkki, Giyuu - @mimike_cos, Sabito - @nirppanoppa, Makomo - @ketkukarkki
Tanjiro - meitsi, Mitsuri - @peachyy_cos, Muichiro - @mikaze_cos, Shinobu - @saraecosplay, Inosuke - @megurinemagnet

Kuvannut @askelmilla

Tykästyin näihin kuviin ihan kauheasti, oli ihanaa kuinka iso ryhmämme oli niin kuvat olivat näyttäviä jo ihan itsestään. Reiteni muuten menivät aivan muusiksi viikonlopun jatkuvan polvistelun ja kyykistelyn takia, ja etenkin reilun tunnin kestäneen kuvailun jälkeen jaloissa vapisi heti jos yritin poseerata uudestaan hahah.

Photoshootit ovat myös ihan uutta itselleni, niin olin aika eksyksissä koko ajan enkä tiennyt yhtään miten seistä ja olla, mutta muilla oli onneksi paljon ideoita erilaisiin otoksiin. Kuumotti vähän olla keskellä melkeinpä kaikissa asetelmissa, kun kerta päähahmoa cossasin.

Yksi lemppareitani, ihanaa hahmouskollisuutta

Kupliissa oli tosi kivaa ja itselleni jäi hyvä fiilis, vaikka menikin pupu pöksyyn jatkuvasti molempina päivinä. Koskaan aikaisemmin ei Kupliissa ole ollut näin vahvaa "coni"-tunnelmaa, mutta se varmaan johtui vain omasta ohjelmastani. Oli ihanaa viimein toteuttaa sekä kilpaileminen että kuvaus yhdellä kertaa, kun olen niistä täälläkin useampaan kertaan puhunut. Klassinen conidarrakin oli vahvasti läsnä viikonlopun jälkeisenä maanantaina 12 tunnin yöunien jälkeen. Aikamoinen lähtölaukaus conien paluulle omalta kohdaltani.

Ehkä nämä kokemukset ovat muille jo hyvin tuttuja tai itsestäänselviä asioita, mutta itselleni kaikki oli niin uutta ja jännittävää että halusin kirjoitella kunnolla tunnelmia ylös muistoksi.

Ja tärkein eli possuhattu!

Jättimäinen kiitos kaikille ketkä tulivat juttelemaan tai keiden kanssa pääsin viettämään aikaa, oli se sitten kokonainen viikonloppu tai vain puolikas minuutti :) Kiitos lukemisesta, ensi kertaan!